lauantai 14. tammikuuta 2017

PicFic: Fake! plus enemmän tekstiä kun koskaan!!


Tessin April
Saran täydellinen Kanga
Kaverini kävi meillä ja vaihdoimme hänen tyttöselleen obitsun ja peruukin, rakastakaa häntä, hän on täydellinen <3
Heips!
Tässä kuussa onkin ollut hulinaa, enkä ole kertaakaan ehtinyt koneen äärelle! Kuvatarinaa on kuitenkin tullut kehiteltyä aika massiivisestikin eteenpäin, ja päädyin tulokseen, että kaikki mitä siinä on tähän mennessä tapahtunut, on ollut vain esinäytöstä. Tarina alkaa tästä, Walter Moersia lainatakseni.

Mitä tämä siis tarkoittaa tarinani kannalta?

Alan tekemään sitä luultavasti aktiivisemmin, ja enemmällä tekstillä, vaikken kuvia kokonaan hylkääkään. Tähänastiset tapahtumat ovat vain pohjustaneet tulevaa, että minun ja kaikkien siellä ruudun toisella puolella on tulevaisuudessa helppo ymmärtää hahmojeni päätöksiä.

Mutta höpisen lisää sitten tarinan jälkeen, nähdään siellä!

Pic-fic: Fake, osa 1



Rosalie: Entä jos kertoisin sinulle että taivas voi pudota niskaasi? Entä jos kertoisin että maapallolla ei ole vain yhtä kuorta, vaan monta, tarkalleen ottaen kuusi, joilla elää seitsemän erilaista, ja joissain suhteissa ei kovin erilaista lajia, Jumalat, mustat noidat ja velhot, valkeat noidat ja velhot, elementaalit, ihmiset, lohikäärmeet ja yksisarviset.

Amanda: Suosittelisin sinulle hyvää psykologia. Mitä tämä tarkoittaa?

Rosalie: Se on kaikki totta. Nämä lajit ovat jakautuneet kuudelle kuorelle, ja palvovat viittä jumalaa.

Rakastakaa tätä kuvaa jonka piirsin

Willow: Jumalat ovat kaikkivoipia, ja heitä on viisi. Ètincelle on tulielementin jumalatar, ja hänen suojeluksessaan ovat kaikki tulielementaalit, Flaque on vesielementin jumalatar, hänen vastuullaan ovat vesielementaalit, kuten Rosalie. Ècorce on maaelementin jumala, ja hän pitää huolen, että kaikki maaelementaalit ovat turvassa. Jonathan oli maaelementaali. Tempête on ilmaelementin jumala. Esimerkiksi minä olen ilmaelementaali.

Amanda: Entä viides jumala? Mikä hänen nimensä on?

Rosalie: Hänellä ei ole nimeä eikä muotoa, tiedetään vain, että aikoja sitten Ensimmäisen Sodan jälkeen osa noidista ja velhoista alkoi palvoa viidettä jumalaa, mutta puhukaamme siitä myöhemmin.

(en ole piirtänyt kumpaakaan näistä, tekijänoikeudet tekijöille, joita en ikävä kyllä tiedä)

Amanda: Entä lohikäärmeet ja yksisarviset?

 Willow: *naurahtaa* Turhia, eivät ne tee muuta kuin katselevat kuoreltaan meidän ongelmiamme...

Rosalie: *huokaus* Molemmat ovat lähes jumalia, joten meidän ei pidä moittia niitä. Lohikäärmeet ja yksisarviset ovat suuressa osassa tasapainon osalta, sillä ne pitävät yllä tiettyä harmoniaa jumalten ja noitien ja velhojen välillä. Ne ovat eräänlaisia sanansaaattajia.


Rosalie: Velhot ja noidat... Heitä on nykyään hyvin vähän, heillä on omalla kuorellaan linnoja, ja he keskittyvät oman lajinsa uudistamiseen, sillä he melkein tappoivat toisensa sukupuuttoon Ensimmäisessä Sodassa, lähes kaksituhatta vuotta sitten. Velhot ja noidat ovat perinteisesti aina olleet tämän maailman tärkeimpiä olentoja.


Willow: Sitten tulemme me, ja saat vastauksesi alkuperäiseen kysymykseesi, Amanda. Me elementaalit olemme jumalten hienoimpia luomuksia. Meissä on sekaisin ihmistä ja velhoa, sekä Maapalloa. Meidät on luotu pitämään yllä koko maailman tasapainoa, sillä olemme mustien ja valkeiden noitien ja velhojen välissä. Me pidämme heidät erillään toisistaan, vaikka yleensä olemmekin enemmän valkeiden noitien ja velhojen puolella. Elementaaleja on neljää eri, mitä sanaa käyttäisinkään? Rotua, vesielementaalit, maaelementaalit, ilmaelementaalit ja viimeisimpänä tulielementaalit, joita ei ole enää montaa, sillä he liittyivät Sodassa mustien velhojen ja noitien puolelle, valkoisia vastaan, ja miltei kaikki surmattiin omiensa toimesta.


Willow: Hypätään ihmisten yli, niistä sinä oletettavasti tiedät jo liikaakin.

Rosalie: *nyökkää* Mustat noidat ja velhot ovat petturinoitia ja -velhoja. He pettivät neljä jumalaansa ja alkoivat palvoa viidettä jumalaa Ensimmäisen Sodan jälkeen. Heitä vihataan ja pelätään.


Amanda: *huokaisee* Entä se tyttö, Christine? Ja entä meidän naapurimme?

Rosalie: Naapurin tytöstä en tiedä, mutta Christinessä on taikaa. Minun on tavattava hänet uudelleen.

Amanda: Vielä yksi kysymys. Jos oli Ensimmäinen Sota, niin mikä nyt on?


Rosalie: Tyyntä. Tyyntä ennen myrskyä.

***

Hehhee, mitäs piditte?

Tulevissa osissa ei varmastikaan tule olemaan noin paljon tekstiä, mutta nyt olen saanut naputeltua kaiken tiedon tästä maailmasta tänne blogiin. Seuraavaan postaukseen tulee varmaankin eräs haaste, jonka sain Pussiahmalta, kiitos siitä :)

Ja heihei korjailin tarinasivua, eli jos kiinnostaa (toivottavasti ei) niin käykää kurkkailemassa vanhojakin tarinoita :)) (varoitus saattaa aiheuttaa myötähäpeää)

Moikka! *vilkutus*